Talvea ja tuuria...
Ensin hoijan kyllä alta pois tuon Tuuria osion, se kun ei allekirjottaneen kohalla voi useinkaan tarkottaa muuta ku huonoa sellaista. Tälle talvellekkin on nimittäin ollu autoista sitä harmitusta.. Edellisen harjottelun aikoihin tuli työmatkoja päivittäin se 80km ja jostain syystä nukuin tosi huonosti ensimmäiset yöt kun kotikonnuilta käsin harjotteluun kuljeskelin. Univelka, pitkät työpäivät ja pimiä ei oo paras mahollinen yhistelmä autoillessa. Tuona päivänä töitten jälkeen teki kovasti mieli jottain makiaa jotenka paikallisessa äs-marketissa asioituani tein lähtöö kotia kohti mielessä sauna ja äitin tekemät pöperöt. Taisihan siellä takana auto olla ku peruuttamaan parkista pois läksin van aivoihin tieto siitä kulkeutu semisti sen verran myöhään että rysähys oli jo tapahtunu. Peruuttelin siis toisen auton keulaan ja nostin taas vakuutusmaksuja siinä rytäkässä bonusten poistumisen muodossa. Selkärankanen kansalainen ku olen nii jäin tottakai tunnustamaan tekoni ja antamaan kiltisti yhteystiedot vaikka kukaan ei nähnykkään koko tilannetta. No onneksi omaan autoon ei tullu ku naarmuja, juurikin siihen kesällä maalattuun puskuriin nimittäin johon joku tuolloin tuossa parkkipaikallamme jysäytti peruuttaen.. Aattelin jotta mitäpä tuo yks kolo komiassa lissää, että saa oman auton vauriot olla korjaamatta. =P
Noh.. viikko tästä eteenpäin lähti avokki pakullaan työmatkalle kohti Espoota. Autoa oli huollettuki ennen reissua ja tankki tottakai täynnä. Vähän jälkeen Iisalmen kone sanoi räks poks pumpampum ja sanoi työsopparinsa lopullisesti irti.. Hinaus takas kolomen koon Kaijjaaniin maksoi vaivaset 365e ja työmatka jäi tekemättä. Onneksi säälivät meitä sen verran vakuutusyhtiöllä että korvasivat sen hinauksen. Kun ei heti saatu autoa pois tuosta kadunvarresta mihin se piti ajokelvottomana jättää hinauksesta niin olipa siihen mukava parkkisen pirkkonen käyny lyömässä sakkolapunki tuulilassiin.. Auto oli siis sallitussa paikassa mutta sen tuulilasi oli väärään suuntaan. Parkkeerattu siis oikeelta tulleena tien vasempaan reunaan ja tästä pieni huomautusmaksu. Nyt siis metsästellään avokkaalle uutta pakua koskapa kevät ja kesän rossikisat kolkuttelee jo melko lähellä ja reeneissä ois pakko päästä pyörinensä käymään.
Sivumennen mainittakoon että viikkoo ennen joulua meiltä levis kotoo myös pöytäkone kokonaan.. emolevy ja jotain piirejä tms hepreaa kuului kärynneen pahemman puoliskon puheista päätellen lopullisesti.. Uudet osat vaatis 500e investointeja.. Juu saahaan luvan pärjätä mun läppärillä jonku aikaa!
Nämä jutut muistu mieleen ihan vaan siksi että eilen koitti taas tottuuven hetki ku uljas ryslerini kohtasi katastusmiehen.. Kaikki meni muuten hyvin, löyty vaan yksi ainut vika.. sehän ei kuulosta pahalta ensinkään van se vikapa sattu olemaan sen verta paha että nyt miun tuulilasissa koreilee iso punanen tarra AJOKIELTO... Testatessa oli paukahtanu 2 (!!) jarruletkua ja jäljelle jääneet kaksiki oli alkanu vuotaa ja pahasti. Sain pistää kaikki puhheen lahjat pelliin että sain sen juron vanhan jäärän katsastajan myöntämään, että jarruja on vielä sen verran että saan ajettua autoni hallille 700m päähän avokin työpaikalle tulevaa huoltoo varten. Se vannotti että eteneminen on sitte kävelyvauhtia jos sitäkään.. Kyllä se hirvitti se lyhytki väli iltapäiväruuhkassa ku tiesi että taakse jää kellertävä jarrunestevana jonka myötä jarrut hupenee ja pian häviää kokonaan... selvisin kummiskin suuremmitta ongelmitta ja maahantuojalta sain tilattua uuet letkutki niin että maanantaina viimestään ovat matkahuollosta lunastettavissa.. Onni onnettomuuessa että jarrut hävis testatessa eikä liikenteessä, siinä ois voinu käyä pahastikkin.. Toisekseen se jurottava katsastelija oli nii ällikällä lyöty tästä räikeestä ja äkillisestä viasta että se ei muuta enää nähnykkään ja tuo jäi ainooksi korjauskehotukseksi paperiin... =P Ite oisin epäilly kourallisen yhtä sun toista hitsattavaa ja nippelin vaihtelua olevan... Taisin silti päästä vähällä...
Puh.. nyt ilosempiin aiheisiin.. Ensinnäkin Lantti voi hyvin ja on onnellinen. :) Koulussa opittujen ravitsemustietojen pohjalta ollaan muutettu ruokintaa vieläki terveellisemmäksi ja soppelimmaksi koulutukseen. Myös ruokailuajat muutettiin säännöllisemmäksi ja määrät laskettiin sopiviksi. Ollaan saatu hyviä tuloksia. Herra oppi taannoin "maahan" komennon alta kymmenen minuutin käskyn harjottelun alottamisesta. :) Lisäksi ollaan otettu äipän kanssa ihan perussääntöjen kertausta koiran kanssa käyttäytymisessä että pysyy herra yhtä ilosena ja kivana koirana vielä tulevaisuuessaki. Helposti tullee se kiva karvanen kaveri lellittyä pilalle.

Oon myös testaillu matalahiilarisia ruokaohjeita itelläni. En todellakaan ala miksikään karppaajaksi koska miun aivot tarttee opiskellessa hiilareita toimiakseen, mutta siis jonkin verran koitan puotella pois niitä pahoja hiilareita ja sokeria. Parisen kiloo oon saanu joulukiloja pois jo pelkästään sillä että oon jättäny viikonloppuoluset kokonaan juomatta. Tässä näytteitä mun kokkailuista..
Tonnikalapannari:
6 munaa
250g raejuustoo
200g juustoraastetta
50g voita sulatettuna
2 tlk tonnikalaa vedessä
pieni tölkki tonnikalapyrettä
valkosipulia ja pippuria
mietoa chilijauhetta ja yrttiseosta
(lisäsin tähän vielä kinkkukuutioita reilusti)
kaikki sekasin, pellille ja uuniin 200*/puoli tuntia.. Namskis!

Tarjosin vielä muna-tonnikala-feta salaattia niin sanotaanko että proteiinia ainaki piisasi ja nälkä lähti.. :)
Lisäksi oon tehny paljo pihvejä, lihapullia ja murekkeita ilman korppujauhoja, lisukkeeksi kasvisgratiineja, salaatteja jne.. ei oo isäntäkään valittanu. Se ku puputtaa leipää ja muuta niin paljo että saa tarvitsemansa hyvin niistäki.
Yhtenä iltana mulla teki jumalattomasti mieli sipsejä tai muuta epäterveellistä, väsäsin tälläsia coctaillättyjä laittamalla pellille juustoja, makkaraa, kasviksia ja mausteita pinoiksi ja paistelin rapsakoiksi. Lähti herkuttelun himo ja pahin sipsintuska.

Hemppaki on kondiksessa, se on kyllä melkonen rasavilli ja se koettelee välillä hermojaki ku on niin kovapäinen ettei ota kuuleviin korviin kieltoja niin mistään..

Se ossaa avata vessan peilikaapit ja tiputella kaikki tavarat altaaseen, se aukoo roskakaapin ovet ja syö kahvinporoja ja kananmunankuoria mm.. Kerran se sinkoutu astianpesukoneesta luukku auki pamahtaen. Se osaa kuntopyörän päältä sytyttää makuuhuoneeseen isot kattovalot keskellä yötä, samaten olohuoneen jalkalampun lattianappia painamalla, Se kiikkuu henkareissa olevissa vaatteissa ja kaatelee pyykkitelineen ja kiipeilee ovien päällä. Roikkuu verhoissa ja suihkuverhossa, Änkäytyy kasseihin, pusseihin ja laatikihin ja varastaa niistä tavaraa, saattaa kannella tilallekkin jopa jottain. Jos puhelin soi se hyökkää räppimään sitä tassulla, Se tykkää olla mukana suihkussa ja kuivatakkin se herra sieltä tullessa sitten pittää. Toki se läntäröi itekseenki päivisin ihan mielellään vesikupissa leluillaan, ja vessapaperit on lysti purkaa lattialle tai silputa koko rulla. Pakko siitä on silti hirmusesti tykätä. <3

Oi ja niin oli se ystävänpäiväkin! Sain opiskelemaani alaan liittyen ystävältä aivan ihanan lahjan! Nimittäin partyliten kynttilälyhtyjä.. aivan ihania! Pakko on samalla esitellä myös aiemmin lahjaksi saamani emokissa ja viimejouluna saamani kissanpentu kynttiläjutut.. NIIN ihania! ite en pihinä noita ois kyllä koskaan raskinu mennä ostamaan..



Jottain käsitöitäki oon sentään ehtiny tekemään.. Näitä tamppoonilangasta väsättyjä kaulaliinoja tein 2kpl tilauksesta. Turkoosina tein yhden myös itselle ja äipälle lahjaksi muuten vaan.

Sukkalankoja oli jääny jälelle vielä sukkien ja calorimetrin verran.. Ainaki nuo on pirtsakan värisiä! Mennenee vaikka navetassa talvella jos ei muuten käyttöön eksy. ;)

Semmoista taas tänne "pohojoseen".. Mukavaa viikonloppua vain kaikille! Tämä viettääkin sen taas työssäoppimassa koirahotellilla mutta eipä kuulkaas harmita pätkääkään! :)
Terkuin taas vaihteeksi autoton Hitleriina

