Viimeviikonloppuna meillä oli jännät paikat kun avokkaan kauan odotettu ensikisa koitti. Koskaan aiemmin ei siis olla ihan virallisissa rossikisoissa oltu kilpailemassa.. tai no me ja me.. minä panikoin ja huolsin lähinnä siellä kentän reunalla ja varikolla. Mutta hengessä olin mukana joka sekunnilla...  Avokin sarjassa oli todella kovia kuskeja eikä tosiaankaa lähetty mitään voittosijoja tavottelemaankaan. Ihan vaan sitä kisakokemusta ja oman kunnon testaamista. Hyvin siellä pärjättiinki, vaikka kärki oli kaukana ei oltu siellä hännänhuipullakaan(kuudes ja seitsemännes sija). Tekniikka ja ajotaiot näytti kanssa olevan ihan sitä mitä pitikin että enää puuttuu sitä kuntoa lisää ja sitähän saa liikkumalla. Eli ensikertalaiseksi todella onnistuneet kisat joista voi olla ylpee ja tyytyväinen. Jossain välissä sattui muitten ajoissa niitä kaatumisia ja loukkaantumisiakin.. siinä kävi jo mielessä kun yhtä nuorta kuljettajaa vietiin lanssilla kuvattavaksi että lukihen ukkelini pakun peräkonttiin enkä päästä koko radalla ettei mittään vaan sattuis.. Suurin toive nuissa erissä on ainaki näin lähimmäisen vinkkelistä että kuski tulis myös ehjänä takas.. sijotuksista viis! Syttyi meilläkin  tosin kerran pyörä palamaan kun pakoputken joku kuminen osa leimahti ilmiliekkeihin kun startti viivästyi paljon ja tyhjäkäynnillä se putki kuumuu vietävästi. Onneksi pyörä säilyi ajokuntosena.. vitsailtiin vain jälkikäteen että oliko se nyt pakko tuli persien alla ihan ajaa...   Sekavin tuntein ajattelututtaa ensi kevät ja tulevat kisat kun niitä ilmeisesti kertyisi sitten syksyyn mennessä ainakin 8 kappaletta. Mutta pelkäämään ei pidä ruveta.. lajin luonteeseen kuuluu että jäsenet joskus paukkuu ja pelti kolisee...

Tässäpäs kuvia tuolta lauantailta ja pikkasen tilanteeseen sopivaa taustamusaaki:

Kuski oli niin kaikkensa antanu että voi ihan kunnolla pahoin pitkään kisan jälkeenki. Päivä oli kuitenki ihan huippu ja saatiin viettää se samanhenkisten ihmisten kanssa. Ja ollaan yhtä kokemusta rikkaampia.. Keväällä ja kesällä näitä mukavia päiviä saadaan toivottavasti viettää enemmänki.

Jo joku aika sitten vietimme avokkaan synttäreitä. Olin suunnitellu erikoista "lahjaa" jo useamman kuukauden ennen h-hetkeä. Karma ei ollu ainakaa valmisteluissa ihan mun puolella... Tarkotuksenani oli tehdä kermakakku edellisenä iltana myöhään valmiiksi jotta voisin sitten viedä synttärisankarille kahvit aamulla sänkyyn.. No en tiiä mitä yön pimeinä tunteina tapahtu mutta kakku meni ihan plörinäksi.. sankari nauro aamulla katketakseen sille tekeleelle eikä makukaan ollu kyllä oikein hyvä. Meillä oli tarkotus viettää varsinaiset juhlat illalla kaksin kun avokki pääsisi töistä. Mulla oli siis koko päivä aikaa siivota ja kokata. Huono tuurini ei jääny sen yöllisen kakun susiutumiseen vaan myös siivotessa katkesi mopista varsi.. Onneksi sain häthätää mopattua teipatullakin varrella..  Voileipäkakku oli elämäni ensimmäinen tekele ja siitä tuli kyllä yllättävän onnistunu mutta kun aloin sitä hienoutta kuvaamaan, totesin meiltä hajonneen digikameran... Just ku tätä lahjan antoa varten haluaisin taltioia saajan ilmeet talteen muistoksi.. No onneksi huomasin että meiän videokamerassa oli myös pelkkä kuvan otto toiminto.. Laatu ei vaan ole sillä kovin kummoinen joten pahoittelen kuvien suttuisuutta..

Kakku oli siis tässä:

Täytteenä on kinkkua, paprikakylmäsavulohi-tahnaa ja italian salaattia.

Alta näkyykin vähän tätä lahjan teemaan metsästeltyä kangasta...

Sateenkaari niin meiän edesmenneestä Esko-vauvasta muistuttaa. Sillon kun sitä hautaamasta kotiin palattiin näky taivaalla se poikkeuksellisen kirkas ja iso sateenkaari. Jotenki ajateltiin että kissamme sieltä ilmotti että nyt on kaikki taas hyvin.

Lahjapaketti oli myös hieman erikoinen (huusin tämän huutonetistä jo kk sitten):

Välioveen laitoin ison askartelemani kortin odottamaan että avokas avaa oven ja sen huomaa. Tuossa vähän jo vihjailtiin että mikä ylläri saattaisi ehkä oottaa.. Lisäksi tein pienen kortin johon laitoin pitkän listan miesten etunimiä (alleviivasin omat suosikkini tietty) ja kehotin muutaman päivän sisään valitsemaan sopivimman.

Sitten tein yllätyshyökkäyksen eteiseen keittiöstä ja pukkasin syliin tämän pakkauksen:

Avokki oli useaan otteeseen Eskon menehtymisen jälkeen sanonu kaipailevansa vielä joskus punasta kissanpoikaa. Siksi tiesin että tämä oli mieleinen ja iloinen yllätys. Halusin myös ajatella että kyllä tämä pentu oli meille tarkotettu tulevaksi koska oli syntyny lähellä Eskon lähtöä (vieläpä ihan tässä samassa kaupungissa) ja luovutus sattui juuri avokkaan syntymäpäivälle.

Siinä meinasi kahvit jäähtyä kuppiin ja kakku jäähä syömättä..

Näillä synkkas kyllä sitte ihan hetimmiten..

Lempipaikka onki "iskän" olkapäällä istumassa..

Nimi löysi kantajansa seuraavana päivänä kuin itsestään. Herra kun kuvittelee oikiasti osaavansa lentää ja tekee etutassuilla sellasta lentoliikettä ku hyppää mitä huimimmista korkeuksista vailla mitään pelkoa. Isot korvat, takajalat ja hoopo luonne tuki tätä nimeä.. Hessu sai siis nimensä Super-Hessun mukaan.

Tämä pentu sopeutui meille ennätysvauhtia sillä jo 12h päästä tilanne oli Oskarin kanssa tämä:

Ja 24h päästä Veerankin kanssa sama..

Yleensä ollaan saatu siihen viikonki kestävään sähinöintiin ja isotteluun varautua. Mut tämä pentu on kyllä nii peloton, reipas ja sosiaalinen että kaikki tykästyttiin kertaheitolla.

Meillä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis muutaman kk verran tästä eteen päin... Luontoa tältä epeliltä ei ainakaan puutu!

Lemppari näyttää olevan tuo pyykkiteline.. vaatteilla tai ilman..

Siinä leikitään, kiekutaan, tpsippaillaan ja nukutaan:

Ja mamman mielestä kun tämä on muka vaarallista...

Uuden kameran nauhat on hitti myös..

Ja kun kaukosääjin käjessä ei ihmiset minua niin hyvin huomaa nii sitä on vahittava tarkoin..

Tää taitaa vaan nukkua vahtivuorolla..

Vanhuksetki joutuu nyt olemaan tarkkana tuon pikku-veikan perään kahtoessa:

Oskarin ilme kertoo kaiken ku päivä kääntyy iltaan ja virtaa vaan riittää ja riittää ja riittää...

Nukkus jo!

Viimesin oivallus on avata keittiön kaappi, kiivetä roskiksiin ja levittää kaikki kivat jutut pitkin kämppää... Eilen esimerkiksi mamma keräs makkarankuoret makkarista, margariinirasian olkkarista ja kahvin porot oli lintaroitu pikkuisilla tassuilla hienon hienosti pitkin keittiön lattiaa...  Ja joku vielä sanoo että voi ku ne pysys nuin pienenä..

On se kyllä ihana..

Koomisinta taisi olla viime viikolla kun jouduin kotikonnulle koiravahdiksi Lantin luo ja Hessu oppi täällä kotona sillä aikaa kehräämään.. Avokki sitten tohkeissaan mammalle soittamaan että: "kuuntele, kuuntele!".. ja minä tippa linssissä kuuntelin luurin toisessa päässä sitä pientä hurinaa....

Pörröistä viikkoa kaikille!

Peltiä siksi että voisin hoitaa pois alta eilen sattuneen papatuksen aiheen ihan ensiksi. Oltiin avokin kanssa lähössä sunnuntai-ajelulle ja huomasin parkkipaikalla että mikäs kumma se minun auton takapuskurissa on.. No kiva punanen maalirantu ja omat maalit rakoilleet ja pois isolta alueelta...  Perjantaina sitä ei vielä ollu enkä ollu ajanu autolla koko viikonloppuna eli ei se omalla ajolla siihen ainakaan ollu tullu.

alkoi kiehua keskushermostossa asti.. ei taas.. eihän tuosta olekkaan kun vuosi kun yks tukevahko maahanmuuttaja tyttönen jysäytti pyöräilyä opetellessa tossa alamäessä parkkeerattuun autoni kylkeen ja se ku oli kielitaijoton,alaikänen ja varaton nii siitä on rikosilmotus edelleen selvitettävänä.. Ei siis oo tietookaan korvauksista.  ilmeisesti ovat miliisilaitoksella hukanneet sen ilmotuksen mappi ÖÖÖ:hön.. 

Avokas huomasi nyt vastäpäätä mun autoo vieraspaikalla punasen auton jolla oli pikkasen saman näköstä osumaa puskurissa ja väriki passas.. Kipitettiin kattomaan tuulilasiamme että onko tämä kolaroija jättäny yhteystietojaan ku kerran autoki on nuin lähellä. No eipä ollu.. soitettiin siis partio paikalle..  Ne totes että syyllinen on kyllä ihan selvä. Sitä kun alkoivat siinä soittelemaan että kuka sitä syyllistä autoa ois mahollisesti ajanu niin ilmeni että ite omistaja oli jostain tosi kaukaa eikä ees tienny kuka autoo on ajanu ja missä päin maailmaa sitä ajellaan ku sitä oli lainattu neljälle eri kaverin kaverille ennen ku se meiän pihaan pääty yhen näistä kaverin kavereista tyttöystävän ajamana.. Tää  18 vee typy oli vasta saanu kortin ja oli onneksi halukas tulemaan selvittämään tätä asiaa paikan päälle ku ei ollu kuulemma ees huomannu mihinkää pahki peruuttaneensa.. Tunnusti sitte kuitenki ja saatiin paperit tehtyä.

Tänään kävi tarkastaja ja huomenna saan varata ajan jo korjaukseen sen vastapuolen vakuutuksen kustannuksella. Uskoni yhteiskuntaamme palautui pikkiriikkisen tämän nopean ja hyvän palvelun takia.    Tuli vaan mieleen että Ihmeen hövelisti ihmiset kyllä lainailee muille autojaan? nyt se on kuitenki se varsinainen omistaja jonka vakuutusmaksut nousee ja boonukset häviää vaikka ei ite ajanukkaan kolaria.. Mie en uskalla tällä omalla tuurillani ees lainata kenenkään autoo... Neljän vuoden kortin omaamisen aikana oon ajanu yhen pahan kolarin (se oli ite aiheutettu ja saatte uskoa että otin siitä opiksi) ja muutama toisten aiheuttama lommo on tullu kanssa.. Mulla on vaan autojen kanssa todella huono karma ku ne ruttaantuu vaikka vaan seisosivat omalla parkkipaikallaanki ihan kaikessa rauhassa... Jos se nyt jottain auttaa nii vaihoin tänään parkkipaikan kauemmas nuista vierasparkeista ku niitten kohilla aina jotain on sattunu.

No mut sitte ilosempiin aiheisiin..

Ajatella että isän tavaroista löyty mulle sukulaistätin vuonna -83 avaama pankkikirja talletuksineen. Olin jo heittämässä sitä saunanpesään mut äiti sano että kannattaa sitä käyä jossain näyttämässä..  ne sanoi pankissa että se on lunastuskelponen ja että korkoaki maksavat ekalta 10v. Jään nyt jännityksellä oottamaan että paljonko 119mk ja 90penniä on kasvanu.. Tuskin montaa euroo mutta hauska juttu silti.

Täällä on ooteltu ja povailtu säätiedotuksissaki jo monta päivää kovaa ukkosta.. Ei vaan oo näkyny vaikka ilma onki painostava ja hikinen.. jos satais välillä nii ilma raitistuis ja jos saatais kunnon ukkonen niin kyllä seki ois mukava ihastella..

Meiän prinsessa on ihan naatti ku kämppä vaan kuumuu ja kuumuu.. se nukkuu parvekkeella melkein aina..

Viime viikolla olin koiria hoitamassa ja Kassu teki mulle änskää sillä aikaa ku olin toisia lenkittämästä. Se oli vetäny kaikki petivaatteet sängystä ja tunkenu sängyn alle.. Tuumin sille ku tulin takas että: Hyi sinua.. ihan vaisusti.. nii herra meni niin söpöksi nöpöksi että..

Miten tuota nyt voi vastustaa...

Viikonloppuna sitte olin pitkästä aikaa avokin mukana rossiradalla ja tietysti kuvasin kultsia touhuissaan.. Kovasti se jo ajaa vaikka kuuma keli oliki.. Kuvaaja ei vaan ehtiny tai osannu taltioia hurjimpia pomppuja vaikka miten koitti.. välillä kastuin päällä olevien sadettimien takia ku koitin niin kovasti sarhata sopivia kuvauskulmia.. Tuolla pöllyää tajuttomasti jos rataa ei kastella..

Se oli kyllä kiva päivä.. Mukavaa alkanutta viikkoa!

Äippä sai joku aika sitten sen uuden karvaisen eläinystävän menehtyneen Murhe-kissan korvaajaksi. Hyvin ovat toisensa ottaneet omakseen ja Äippä onki ollu ilosempi ku piiiitkiin aikoihin. . Lantti on kyllä niin ihana koira että tippa linssissä saa aina kotia lähtiä kun sitä meinaa nii ikävä jäähä.. Ikäähän hänellä on siis 3vee ja virtaa piisaa vielä niinku pienellä pennulla.

Tuon virikelelun sisällä on nameja jotka ei millään taho tulla pois.. ensin sitä paiskotaan pitkin poikin ja viimesin keino on tuo kielellä kaivelu että ees murunen irtoisi..

Näissä maisemissa Lantti pääsee päivittäin lenkkeilemään..

Tarkkaan täytyy katsoa ja kuunnella kaislikon suhinat...

Sytkyti sytkyti...

Pieni pihasaunan lämmittäjä...

ihmiset vaan käpytteli puitten lisäykseen nii hitaasti että kerkes välillä ootellessa istahtaa nauttimaan kesästä..

Ostin meiän vauvalle toisenki virikelelun..  tarkalla nenällä haistetaan onko piilossa tavallisia ruokanappuloita vai herkkuja.. herkut innostaa yrittämään mut ne perusnaput saa jäähä etsimättä..

Joku tulee...

Väsyttää...

Mutta kohta taas on puhtia heilua...

Tahdon syliin..

Voitko pliis ottaa tän nolon ja epämiehekkään huivin pois...

Huiiii! Mikä se tuolla on?!?

Kykykylymäää....

Ihmeteltiin myös vesilintua 16 (!) poikasen kanssa...

Nähtiin muitaki eläimiä..

Jokin haisi erilaiselle ku mikkään muu ennen ja vainun perässä piti ihan kiskoo hihna tiukalle...

Minuu tuo löytö kyllä lähinna pelotti...

Lenkkipolku jatkuu siltoja pitkin aina saareen asti..

Sieltä löytyi jonkun toisen rakkaan lemmikin hautapaikka... Helppo kuvitella että tuo on jonkun koiran lempireitti ollut kulkea..

Näinkin voi käydä...

Mutta matka jatkuu..

Polun päässä odotti iso hiekkaranta ja päästiin ihmettelemään isoa järven selkää..

Se oli mukava päivälenkki kaikkien mukana olleitten mielestä..

Mukavaa Sunnuntaita!

Tältä näyttää kaupunki miun salaisesta rantapaikasta tuossa joen varrella. Onnekseni sitä pientä poukamaa ei oo moni löytäny eikä osaa ees arvata että siinä kohtaa löytyy hiekkaranta ja täydellinen näkösuoja. Helteillä rannat oli niin täynnä ettei millään meinannu mahtua yleisesti tiedetyille paikolle. Eikä ne kiljuvat kakarat ja se hälina kyllä mee yhteen mun käsityksen kanssa rannalla rentoutumisesta. Omassa rauhassa ei tarvii hävetä vatsamakkaroita tai kuunnella muitten mökiä, on onni että tuollasia paikkoja löytyy nuinki läheltä keskustaa.

Avokkaan sukulaisten mökki on pienen rauhallisen järven rannalla ja kesäisin aivan ihana.. Mökki on vaatimaton eikä sinne tule vettä tai sähköä. On vaan yksi kamari ja sauna sekä ulkohyyskä.. Mutta parhaat jutut onki pihalla, pöytä ja tuolit sekä osittain luonnon kivistä muurattu grilli jossa herkkuja valmistuu.. Piha on täynnä erilaisia luonnon omia kukkia ja jänniä kasveja sekä vallottavasti vanhentuneita tavaroita menneiltä ajoilta. Viime perjantaina päästiin oleilemaan siellä päivä ihan kahelleen ja kyllä se olikin mukavaa.. Höperehittiin ja paistettiin makkaraa ja kahlailtiin lämpimässä rantavedessä (uia en vielä uskaltanu).. Soutelemaanki olis haluttanu mutta tuuli oli vähän liian kova.

Tuon ruostuneen ihanuuen minä haluaisin sitte joskus omalle pihalle tai kuistille. Tuohon kun sommittelis romanttisesti kukkia tai muuta kivaa ympärille nii siitä sais melko erikoisen koristuksen..

Viikonloppuna olikin sitten yhden pienen prinsessan ristiäiset ja vähän isomman prinssin rippijuhlat.. Jalat ei tykänny näistä juhlista kun piti käyttää juhlamekkojen kanssa korkkareita.. ja minä en ilmeisesti ikinä opi niillä kunnolla ja vaivattomasti kävelemään.. Auts auts auts.. 

Syy harvakseen tipahtelevien bloggausten tavallistakin heikkolaatuisempaan sisältöön on tässä:

Ei malta..  ei pysty... eikä kykene..

Ei oo oikein haluakkaan istua sisällä koneen ääressä...  Kajaanissa on onneksi tuo vesistö ihan lähellä ja ihania rantoja riittää missä voi rötköttää. Uimaan en oo vielä rohjennu mutta jospa tässä joku päivä tohtisi sen talviturkin heivata. Nautitaan siskot kesästä, sitä saa kaiholla taas talvella muistella.. ( Tosin saattaahan se tulla sekin päivä kun valitan jo tätä hellettäki.. Viime vuonna ärsytti se töissä hikoileminen.. mutta mikäs tässä nyt on vilvotellen työttömän arkena..) Laitan päivittäin pikaiset kuulumiset aamukahvia juodessa tuohon sivupalkin laatikkoon.. Etten sentään ihan kokonaan blogia hylkää..

Aurinkoista viikon jatkoa kaikille  ja erityisesti voimia niille jotka joutuu ahertamaan näissä oloissa..

Siskoni piipahti tuossa yllättäen kylään ja me kun ei itse olla kahvileivän syöjiä (tai minä olisin liikaaki ja siksi niitä ei meillä ikinä oo) niin siinäpä jykkäski tenkkapoon että mitäs ihmettä sitä kahvin kanssa tarjoaisi.. Onneksi löysin epäterveellisten välipalojeni-kätkön kuivakaapista ja sain jotain tarjolle...

Höpöteltiinki siinä kaffitellessa että myslipatukkahan onki huomattavasti vähäkalorisempi ja terveellisempi kahvipöytään kun esimerkiksi pulla, ja maistuuki ihan hyvältä... Näitä täytyy melkein alkaa vakituiseen pitämäänki ainaki naispuolisten vieraitten varalta jemmassa. Säilyvät pitkään ja  tulee itselläkin näitä syötyä.

Tein äitienpäivälahjaksi tänä vuonna tyynynpäällisiä:

Nämä 40X40 kokoiset sai Anoppi. Hänestä tuli ihan vasta mummu ensimmäistä kertaa nii ajattelin että kunnon Ulla Taalasmaa-kuvio sen olla pittää..

Oma äitini sai siniseen olkkariinsa hyvin passaavat kesäiset kukkatyynyt kokoa 60X60:

Tein myös tölkinnippeleistä vielä yhden pannunalusen kun aiemmat vaaleat oli kuulemma varovaisella käytöllä etteivät vaan likaannu... Tämän päälle voi mustan valurautapannun laskea ihan huoletta.

Säästin rahaa ja luontoa enkä käyttänyt lahjapaperia... AIkuisilla tuskin on samaa viehtymystä lahjapapereitten repimiseen kuin lapsilla..

Viihdyin äitienpäivän vierailulla melkein viikon, siellä oli jo kevät aluillaan niin leikin taas luontokuvaajaa..

Melko karuahan se vielä on kun ei juuri viheriöi..

Takapihan uimaallaskin on vielä täynnä talvenlumien sulamisvettä ja lehtiä. Mutta tässä uidaan kyllä jo kk päästä.

Melkoinen surina ja pörinä kyllä täytti kaikki puskat kun mehiläiset ja muut oli tohkeissaan siitepölyn kimpussa...

Ojassa molski vesimyyrä.. ristin sen ihanaksi karvapyllyksi kun näin sen uimassa ja viputti mennä niin ilosesti. Neitiki huomasi sen ja jäätiin kuuntelemaan sen liikkeitä pitkäksi aikaa.

Sitten lähdettiin saalista etsimään kuivemmista paikoista..

Flexissa ei ihan riittäny narua niin pitkälle metsään ku nirppu ois halunnu...

Mutta halkopinon alta ja pitkästä heinikosta me saatiin kyllä ihan tarpeeksi saalista..

Neiti on napannu tänävuonna valjaissa päästäisen ja melko monta sisiliskoa.. Tai no itseasiassa sisiliskon häntiä.. ne peijoonit ku tiputtaa häntäsä kiemurtelemaan ja sitte heittäytyy muka kuolleena liikkumattomaksi.. menee Mirkkuun ihan täyestä ja sitte se polleena telottaa sitä hännäntöpöä..

Limaista mutta maukasta?!?

Ja sitten uutta saalista vaanimaan...

Äitin vanha seitsen varpainen Murhe-kissa seuraili huvittuneena meiän puuhia..

Muutama päivä kaupunkiin paluun jälkeen saatiin kuulla että Murhetta ei enää ole..  Ei tiietty mikä raukalle yhtäkkiä lienee tullu.. Vanhahan se oli mutta pihapiirissä on kyykäärmeitä ja joku on saattanu myrkyttää vaikka hiiriä kun oireet täsmäsi myrkytykseen.. Iso aukko jäi kun vanha vaari meiät jätti.. Sen verran oli valloittava ja persoonallinen tapaus että suru tuli puseroon kaikilla tästä uutisesta..

Isän vasta pois mentyä toivon että löydämme äidille seuraksi  uuden eläinystävän vaikkapa pienikokoisesta koirasta (saa vinkata jos joku tietää hyvää kotia etsivää turrea, ei tartte olla pentu mut nuori kuitenki jotta on iloa pitkään). Jollei sopivaa löydy, saattaa olla että meiän neiti muuttaa maalle ainaki joksiki aikaa seuraa pitämään. Hää kun on oppinu meiän tuolla maalla reissatessa käymään ulkona valjaissa tarpeillaan, ei tartteta hiekkalaatikkoo siellä ollenkaan.

Iloisempiin aiheisiin siirtyäkseni näytän teille herkkuhampparin joita väsäsin MM-kisojen ja kiekkokullan(!) kunniaksi.. Oli kyllä hieno voitto ja kisat Suomelta yleensäkkin!

Slurps! Ja jenkkakahvat kiittää ja kuittaa... Kunhan nyt eivät pilaisi tätä fiilistä tuolla liialla hösöttämisellä ja hehkutuksella... Ainakin ne Leijonien voitonjuhlat oli nii ärsyttävät että en saattanu kattua ku pätkiä ja harmitti että Pasila peruttiin sen örvellyksen ja alaarvosen hoilaamisen takia.. pah..

Mutta nyt tämä lähtee nostattamaan pyöräkuumetta ja kiertelemään sen alan tarjouksia..  Avokas väittää että mulla on pakkomielle.. polkupyörän saamisesta ja sillä ajamisesta.. keskustelu kääntyi jotensakkin niin että tapaturmaalttiina henkilönä tarviisin myös apurattaat ja mahollisesti varasuunnitelman vesistöjen läheisyyessä kulkeville pyöräteille..

itse ehotin vielä jotain pärisevää juttua takarenkaaseen ja pitkää viiriä tarakalle heilumaan että näyn ja kuulun varmasti...

Mukavaa viikon jatkoa!

Se sisälsi: ulkoilua, ulkoilua ja ulkoilua.. lumikenkäilyä, kelkkailua ja muutakin mukavaa... Mikäpäs tässä lomautettuna ollessa kun tämä ihanuus senkun voi vaan jatkua..

Nää kuvat oli alkuviikosta otettu miun kotikonnuilta Vaalasta. Oulujärven rannalta. Isäntää harmitti ku kelkka ei tullu tuolle reissulle matkaan ku reittejä ois ollu ajella ja keliki hulppea!

Nää näkymät on sitte miehen mummulan maisemia täältä Kajaanin Jormuasta... Oltiin siellä eilen.. päätin jättää ukon päristelemään härveleineen ja nappasin lumikengät ja katosin korpisiin mettiin..  Välillä humpsahin vyötäröö myöten lumikengistä huolimatta. Ei se haitannu.. nauratti vaan!

Ei toisiakaan näyttäny pehmyt lumi hirvittävän tai hiastavan...

Tätä nyppylää sanotaan "Pahaksi vaaraksi" Se on tosi jyrkkä ja kesäsin tosi vaikee kulkusta ryteikköä. 3h sitä vallatessa meni nytkin... palailin sen vielä kierrettyäni mettien kautta pelloille ja kotipihaan..

Nuotiota sytytellessä oli hyvä väli kuvata päivän käytössä ollu kalusto.. sitte tuli kyllä niin karmee nälkä itellekki että maha kiljahteli ku villiintyny karhulauma.Jos nyt karhut on ikinä missään tilanteessa laumassa ja jos ne ylipäätään koskaan kiljahtelee? No kuvitellaan että emolla on kaksi telmivää pentua.. ne kait jonnisorttista mökää pitänee?

Päivä oli tämän talven tähän mennessä paras... 

Illalla maistui lämmin (terästetty) minttukaakao frezza-suklaamaitokahviin tehtynä. Nam! Maistui jopa siinä määrin että kävimme vielä illalla kylän pinnassa tanssaloimassa.. Miun työkaverit oli kokoontunu lomautusten vuoksi sinne hyvästelemään kaikki vielä viimesen kerran.Kukaan meistä ei usko että työt enää jatkuu. Alustavasti ilmotin jo etukäteen etten varmaan jaksa lähtiä eikä oikein oisi tässä tilanteessa hirveesti varaakaan ulkoiluun. Onneksi muutin mieleni koska oli mukava nähä ne mukavat ihmiset  vielä. Ennen ku meiän porukka leviää pitkin maailmaa eri teille. Innolla uusiin tuuliin!

Ihanaa viikonloppua!

Nämä nimittäin on tällä erää viimeset talvitaltiot..

Testatkaapa osasinko linkittää toimivan veisun ilman kuvaa? Klik klik:

Olen mie neulonukkin ja jottain oon saanu aikaseksiki.. nyt vain laiskottaa tuo kuvaus sen verran sopivasti että jätän sen toiseen kertaan...

Tännään on urheiluista välipäivä ja aattelin "tärvätä" sen siivoomiseen..  blääh....

Varoitus! Talvitunnelmiin kyllästyneet voivat lopettaa lukemisen jo tähän.. 

Sunnuntai aamu valkeni kuulaana.. reipas 20 asteen pakkanen ei estäny minuu hilipasemassa kesken kahvinjuonnin pyjamassa takaportaille ottamaan ensimmäisiä kuvia. Mutta neitimme sen sijaan kaipasi kipeästi lämpöä ja makasikin patterilla kovin vaivaloisesti:

Tunnelmointia taustoille taasen silvoplee..

Sitten oli pakko jo lähtee ettimään toppavaatteet ja pipolakki...

Pihapuut on monta kertaa vanhemmat ku minä. Niitten kokoa voi demonstroida (onkohan tuo hirviö edes sana?!?) hyvin autollani...

Johan oli pompsi...  Ikävissään näitä kuvia saa aina katella.. Ei ole betonihelevetti kaupungissa maalaistytön paikka asua..

Rattoisaa tiistaita!

Vietin taas ihanan viikonlopun kotikorvessa lapsuusmaisemissa. Äitin kanssa pidettiin lauantaina hemmottelupäivä ja mentiin Rokua-spahan ottamaan yrttikylpy-hoidot... 

se tarkoitti yhden henkilön käyttöön varattua tyylikästä huonetta jossa oli itämaiseen tapaan tehty sisustus, poreallas ja kynttilöitä... taustalla kuului rauhoittava musiikki ja ikkunasta näkyi ihana talvinen maisema auringonpaisteineen päivineen. Käytettävät yrtit sai valita monista vaihtoehdoista, minä valitsin vaahtoavan ruusubelargonian tuoksuisen seoksen. Siinäpä kelpasi pötkötellä hierovassa tuoksuvassa porekylvyssä ! Kylvyn jälkeen sai päälleen puhtaan hotellin kylpytakin ja läpsyttimet jalkoihin ja meidät ohjattiin rentoutumishuoneeseen. Huoneessa oli pehmoiset ihanat istuimet ja mukavan lämpöinen ilma. Tarjoiltuna oli jo valmiiksi lämmin yrttitee hunajalla maustettuna ja hedelmiä. jos voitan lotossa niin haluan muuttaa tollaseen paikkaan asumaan.. kaikki niin nättiä ja ihanan tuoksusta ympärillä.

Kylpiessä tulikin nälkä ja lounas hotellin ravintolapuffetista maistui vähän liianki hyvin.. meinasi olla ähky ku köröteltiin kotia kohti!

Siinä rennossa olotilassa ois tehny mieli vaan kellahtaa kylelleen ja ottaa päikkärit mutta ilma oli nii ihana etten millään malttanu!

Puin siis lämpimästi ja lähdin kuvailemaan rakkaita maisemia... Kuvia kerty sen verran paljo että ajatelin julkasta ne useammassa osassa... Näissä kuvissa iltapäivä ehtii vaihtua illaksi.  Mie tosiaan tykkään talvesta ja näistä maisemista enkä tunnu saavan tarpeekseni niistä...

(tästä tausta  tunnelmaa:)

Mihinpäs muualle ilta voisi paremmin päättyä kun pihasaunaan ja auringonlaskuun..

Aurinkoista viikkoa!

Minun piti viettää tänään välipäivä mutta aurinko paisto nii ihanasti ku pääsin iltapäivällä töistä että päätin sittenki suunnistaa lenkille. Otin kameran mukaan talvisten kuvien toivossa. Nyt pääsenki kuvin esittelemään vakituisen reittini:

Joki on suurimmaksi osaksi jo jäässä...

Lenkkini kulkee melkein aina kaupungin läpi...

Sulaakin vettä näkyy:

Aika aavemaisesti se usvaa...

Kuvaamatta jäi linnan rauniot koska tänään teki mieli kulkea tätä kautta. Ehkäpä ensikerralla... Pakkanen (-20) pureskeli nenää ja poskia mutta ei se mitään haitannut. Nyt on mukava istua postailemassa kädessä kuppi kuumaa. Sen verran tuli kesällä kuumuudesta kitistyä että nyt on viisainta olla suu supussa ja nauttia tästä raittiimmasta säästä täysin rinnoin.

Ajattelin jakaa kanssanne kotikontujeni karun mutta niin ihanan maiseman... tuonne jää aina niin ikävä ku sieltä joutuu kaupunkiin takas tulemaan..

Taustamusaa unohtamatta...

Viikonloppuna räpsin kuvia pitkästä aikaa niin paljo että kamerasta loppu jo akkuki. Mielikuvituksen ku päästää irti ja lähtee silmät auki ulos niin löytää aina vaan uusia ja uusia juttuja ihasteltavaksi.. ihmeellisiä yksityiskohtia ja muotoja.. valoja ja varjoja... kimallusta ja niin monenlaisia pintoja.. Se sininen hetki ku kaikki on sinistä unta ja miten lumi ja jää kuorruttaa kaikki luontoon kuulumattomatki jutut yheksi kokonaisuueksi... se on miun mielestä sellasta ihanuutta ympärillä jota ei kaikki vaan nää.

Ja nämä elämykset ei tullu taltioitua ihan vaivatta: